lauantaina, marraskuuta 26, 2005

Olen profeministi!

Pasi Malmi kirjoittaa valtakunnallisessa naistutkimus- ja tasa-arvoportaali Minnassa otsikolla Kymmenen syytä olla profeministi:
Tämän postmodernin ajatuksen seurauksena voidaan päätyä siihen tulokseen, että profeministin on mahdollista poimia feminististen ajatusten kirjosta juuri itselleen sopivat, joita hän (pro) kannattaa.

Upeaa, pikkupoikakin on sitten profeministi, sillä tuskinpa pikkupojalla on yhtään ajatusta jota joku joskus ei olisi esittänyt feministisenä ajatuksena. Jos sellainen kuitenkin joskus todistettavasti löytyisi, pikkupoika pyytää arvon lukijoita (joita taitaa olla ainakin kaksi :) esittämään ajatuksen jossain feministisenä ajatuksena. Tällöin ajatus on esitetty feminististen ajatusten kirjossa, ja pikkupoika voi edelleen esiintyä profeministinä.

Valitettavasti kuitenkin:

Valittuaan kannattamansa feministiset ajatukset, profeministi määrittyy samalla myös antifeministiksi, koska lähes kaikkia feminismin piirissä esitettyjä ajatuksia on kritisoitu feministien taholta.

Eli pikkupoika on siis myös antifeministi. Nyyh, mutta ei hätää:

Tämänkaltaista 'antifeminismiä' ei kuitenkaan voitane pitää moraalisesti tuomittavana, koska kyseessä on puolen valinta feminismin sisäisissä keskusteluissa ja linjaerimielisyyksissä.


Kyllä postmodernismi on sitten hienoa, näppärää ja älykästä!

Kaikkein mielenkiintoisin löytyy kuitenkin Malmen kotisivuilta: Pasilla on valmisteillä väitöskirja Miehiin kohdistuva syrjintä lain, tilastojen ja meemiteorian näkökulmasta ("beta-versio" saatavilla). Muutkin kuin eräät libertaristit ovat näköjään innostuneet meemiteoriasta ;) Esiversion luettuaan pikkupoika ei oikein tiedä mitä ajatella, jotenkin väkisinkin tulee mieleen tapaus Sokal. Joka tapauksessa pikkupoika jää mielenkiinnolla odottamaan väitöstä, ja siihen (mahdollisesti) liittyvää uutisointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!