lauantaina, huhtikuuta 10, 2010

Raivion-Mykkäsen linja vaarassa?

Päivän paperisessa Totuudessa oli suuri uutinen, joka lyhyydessään lienee mennyt monelta ohi.
Helsingin Sanomien Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajaksi on nimitetty toimittaja, kauppatieteen maisteri Tuomas Niskakangas, 30. Niskakankaan asemapaikka on Washington, jossa hän aloittaa työt 1. elokuuta. Niskakangas on työskennellyt Helsingin Sanomien taloustoimituksessa ja ulkomaantoimituksessa vuodesta 2008. Hän on myös ollut toimittajana Taloussanomissa.
Nykyinen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Pekka Mykkänen jää elokuussa vuorotteluvapaalle.
Aijai. Tuomaksella ei ole Oikeamielisten koulutusta Tampereelta, eikä takana liene edes Totuuden penaalikoulua tai esim. nais- ja kehitysmaatutkimuksen kursseja tai muita sivistäviä opintoja yliopistolla vaan jotain kapitalistista huuhaata. Vajaat kaksi vuotta sinänsä tehokkaassa Totuuden taloustoimituksessa tuskin sekään riittää koulimaan kunnolla talon tavoille ... onko pelättävissä että Puolueen Puhdasoppisen Raivion-Mykkäsen linjan mukainen AmeriKKKa raportointi on vaarassa? Hidastuuko valuminen? Mitä Psycho aikoo tehdä vuorotteluvapaalla? Suuria kysymyksiä, vähän vastauksia.

2 kommenttia:

  1. Pikkupoika ei ole ainoa, joka kaipaa vastauksia. Myös tuoreessa Prvadassa D-osiossa haikaillaan totuuden perään. Koko kirjoitus on yhtä riemukas, kuin alla oleva lyhyt näyte. Oikein sääliksi käy, kun steissin vartijat ovat haistatelleet, hyökänneet päälle ja kaasuttaneet viatonta Adenia:

    Kateeksi ei käy. Kuinka Afrikasta tai Lähi-idästä tullut nuori muslimimies ylipäätään voi todistaa sopeutumishalunsa?

    No, hän voi vaikka lähteä Vekaranjärven varuskuntaan tykkimieheksi, kuten 25-vuotias somalialainen Mohamed Abdirashid Awad.

    "Olin silloin ainoa tumma, vaikka se on Suomen isoin varuskunta. Kaikki muut oli jostain Heinolasta, ja oli siellä sellaisia, jotka eivät varmaan olleet ikinä nähneet tummaa kaveria. Mutta sain kavereita sieltä", Mohamed kertoo kantakahvilassaan Postitalossa.

    Nyt hän opiskelee kirurgiseksi sairaanhoitajaksi, tienaa rahaa myymällä hampurilaisia, katsoo televisiosta lätkää ja käy moskeijassa rukoilemassa. Usein mukana on 26-vuotias Aden Ahmed Hassan.

    Myös Aden on päässyt eteenpäin Suomessa, vaikka työpaikka on joskus tyssännyt siihen, kun hän on puhelimessa kertonut nimensä. Nyt hän opiskelee Hankenissa (hänet laitettiin lapsena ruotsinkieliselle ala-asteelle), kuuluu Rkp:hen ja työskentelee lentoaseman turvatarkastajana.

    "Me tunnemme jo tämän kulttuurin kaikki jujut."

    Luulisi, että heidänlaisensa euromuslimit Suomen on helppo niellä, mutta ei se ihan niin mene. Mohamed kertoo, että pari kuukautta sitten Helsingin rautatieasemalla vartijat haistattelivat, kävivät kimppuun ja sumuttivat kaasua naamaan. Paikalle saapunut poliisi väitti Muhamedin potkineen toista vartijaa. "Samaan aikaan valuin verta, kun vartija oli lyönyt päin naamaa."

    Pian sotkua selvitetään käräjillä, mutta Mohamed ei usko somalialaisten olevan tuomioistuinten edessä samalla viivalla kuin kantaväki.
    Ei edes samalla viivalla kuin vaaleaihoiset maahanmuuttajat.

    "Venäläisten ja virolaisten on helpompi päästä eteenpäin", Aden sanoo. "Haluaisin tietää, mistä se johtuu."

    Ei sille ole yhtä syytä. Somalit olivat Suomen ensimmäinen iso pakolaisryhmä, ja sopeutuminen oli vaikeaa. Poliittinen islam taas on saanut synkän maineen Suomessakin, vaikka terrorismia vastustaa ylivoimainen enemmistö muslimeista.

    "Nyt moni nuori muslimi joutuu kärsimään sellaisesta, mihin heillä ei ole osaa eikä arpaa", nuorisotyöntekijä Mohamed sanoo.

    Siitäkös kiukku kasvaa. Syrjäytyminen työelämästä, päihteet ja rahattomuus – yhdistettynä muukalaisvastaisuuteen – vievät itsetunnon. Siihen umpikujaan osa voi löytää vastauksen jyrkän linjan uskosta. Islamin globaaleilla markkinoilla on aatteita, mistä valita.

    "Jos nuori ei ole henkisesti valmis ja jos nuori tuntee, että Suomi on häntä vastaan, tällaiset tiet helpottavat", Mohamed sanoo. "Joskus itsestänikin tuntuu siltä, että olisi odottanut enemmän Suomelta."

    VastaaPoista
  2. Psycho voisi kirjoittaa kirjan AmeriKKKa-kokemuksistaan ja Obaman vaalikampanjasta. Kirjan nimi voisi vaikka olla "Obama - maailman pelastaja ja Messias".

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!