perjantaina, huhtikuuta 07, 2006

Hyväksikäytetyt

Irlantilainen, työntekijöitään riistävä, lentoyhtiö Ryanair on jälleen osoittanut halpamaisuutensa julkaisemalla halventavia mainoksia Keisarin kuningaskunnan lehdistössä.



Riiston kohteeksi tällä kertaa joutuneet Göran Persson ja Laila Freivalds eivät enää antaneet asian vain olla, vaan ovat oikeutetusti haastaneet Ryanairin oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Kuten Keisarin tasavallankin asiantunteva johto on monesti täsmentänyt, sananvapauden nimissä -- mainoksista puhumattakaan -- ei saa loukata kenenkään tunteita. Kuningaskunnan pääministerin ja ex-ulkoministerin reaktio onkin ehdottoman oikeansuuntainen. Tämäntyyppinen ilmaisuvapauden väärinkäyttö on lopetettava alkuunsa. Jottei tästä turhaan muodostuisi Tanskan pilapiirrosskandaalin veroista tapausta, Irlannin on välittömästi pyydettävä anteeksi kaikilta sosialidemokraateilta Ryanairin toimintaa!

Pikkupoika ehdottaakin että Keisarin tasavallan johto näyttäisi esimerkkiä tässäkin asiassa. Olisikin syytä koota mahdollisimman arvovaltainen, esimerkiksi presidentin tai ulkoministerin johtama, kattavasti loukattuja sosialidemokraatteja edustava lähetystö, joka lähtisi heti ensi tilassa Irlannin presidentti Mary McAleesen luo keskustelemaan anteeksipyynnön yksityiskohdista. Lisäksi Tasavallan pääministeri voisi pyytää anteeksi sitä että halventava kuva on nyt sitten julkaistu täälläkin. Näin olisi vielä väkivaltaisuudet estettävissä.

Mitä tulee itse Ryanairin mainokseen, pikkupojan mielestä Persson ja Freivalds ovat toiminnaallaan antaneet yksikäsitteisen vastauksen mainoksen kysymykseen.

1 kommentti:

  1. Juu, se on osa sitä vasemmistolaista keskustelua tai diskurssia niinkuin hienosti postmodernilaisittain sanotaan.

    Kiva blogin aloitus sinulla, laitoin linkin sivupaneeliin, jos vaikka saisit muutaman lukijan täältä (ei niitä nyt hirveän monta ole täälläkään, eli älä nyt mitään ryntäystä odota ;).

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!