perjantaina, lokakuuta 09, 2009

Unelma elää: Toivo palkittiin jo


Totuuden ns. välikevennys:
Nobelin rauhanpalkinto on ehkä maailman arvostetuin palkinto.
Keltaiset Unelman symbolit voinee kaikki itse piirtää tuohon Näköradion kuvaan Toivon oikealle puolelle.

6 kommenttia:

  1. PPBUH Obaman palkintoperusteluissa mainittu ilmastosota on ehdottomasti palkinnon parasta antia. Samanlaista aivopesua totalitaaristen ideologioiden puolesta palkinnonjaon historia on ollut aiemminkin, kun sillä on "kunnioitettu" islamilaisen maailman nuoleskelijoita ja sitä ennen kommunistien rauhantahtoisuuden länsimaisia uskottelijoita.

    Mutta Totuuden parasta antia tällä viikolla oli etusivun uutinen Suomalaisten halukkuus ekotekoihin hiipunut. Ei siis niin, että kun kansa alkaa ymmärtää kusetuksen luonnetta, journalismi selittäisi ymmärryksen muutosta, vaan niin, että Oras Tyrkkynen kaivetaan selittämään ymmärryksen puutteen johtuvan aivopesun riittämättömyydestä (vain paperiversiossa):

    Hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja Oras Tynkkynen (vihr) korostaa median merkitystä. "Julkisuuden ykkösaiheena ilmastoteema on saanut väistyä laman, työttömyyden ja vaalirahojen tieltä. Olisi yllättävää, jos se ei näkyisi kyselyn tuloksessa", hän sanoo.

    Parhaiden Totuuden JSN:n antamien perinteiden mukaisesti ideologian tukijoiksi kaivetaan samassa jutussa etelän lämpöön matkaavan tamperelaisen Kotilaisen perheen lapset Roosa ja Reetta (haastattelu ei tuossa ilmaisversiossa):

    Rajuin ehdotus tuli lasten suusta. "Voisi tulla lennottomia päiviä. Ei se maailmaa kaataisi", Roosa ja Reetta Kotilainen pohtivat. "Juuri kun on alettu puhua ilmastonmuutoksesta, me on alettu käydä lomilla", lapset kritisoivat.

    Ja parasta BB-hedonismia tavoitellen perheen aivoina toimivat isä ja äiti ottavat mieluummin hetkensä julkisuuden valokeilassa kuin estäisivät lastensa hyväksikäytön. Itä-Saksassakin lapset saivat oikeuden paljastaa vääräuskoisia vanhempiaan. Kuvottavaa.

    VastaaPoista
  2. Nidra Pollerin perustelut Obaman Nobelille olivat kyllä kaikkein parhaat:

    One deserves his prize

    VastaaPoista
  3. Vinkki: http://www.usnews.com/blogs/washington-whispers/2009/10/07/scientist-carbon-dioxide-doesnt-cause-global-warming.html

    VastaaPoista
  4. Tuossa seuraavassa videossa Obama "itse" kertoo saavutuksistaan:

    Saturday Night Live

    VastaaPoista
  5. Tässä Pikkupojalle ja muille esimerkki kaikkein vastenmielisimmästä kauhupropagandasta.

    Ministers target climate change doubters...

    Britanniassa hallitus on huolestunut ilmastoskeptismin vaikutuksesta ja on käynnistänyt propagandakampanjan, jota esitetään primetime-aikaan televisiossa.

    VastaaPoista
  6. Linkolan kumisaapas16/10/09 08:27

    Julkisuuden ykkösaiheena ilmastoteema on saanut väistyä laman, työttömyyden ja vaalirahojen tieltä.

    Mielestäni yhä käynnissä oleva väestöräjähdys, kiihtyvä lajien sukupuutto, sademetsien hävittäminen, kalakantojen romahdus, pohjavesivarojen ylikäyttö, hallitsemattomat kansainvaellukset ja muu yleinen ekokastrofi jne. on saanut väistyä ilmastoteeman tieltä, ja tässä on jokin koira haudattuna. Miksi kaikesta ympäristökeskustelusta on tullut ilmastokeskustelua? Ilmastodiskurssin tunnistaa heti uskonnollisen kielen alueella tapahtuvaksi keskusteluksi. En ole saanut koko aiheesta minkäänlaista käsitystä, koska puolueetonta näkökulmaa ei näytä olevan. Joko ilmastonmuutokseen uskoo tai sitten ei. Ilmastonmuutospuhe on performatiivista.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!