maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Missä tilaa vihaajille?

Nyt kun jopa Totuuden Hanna "Tunnustan väriä" Kaarto huolestui vihaamisen kasvusta, on syytä valistuksenomaisesti tuoda esille vihanlietsojien traagisia kohtaloita. Ihan vain varoitukseksi kaikille potentiaalisille vihaajille. Esimerkiksi käy erinomaisesti eräs vihaaja, kutsuttakoon häntä vaikka salanimellä "Akuliina", joka oli oikein kohonnut NJET-liitteen 42/2008 kansikuvatytöksi.
Naamioituneet mielenosoittajat huutavat vihaa ja kuolemaa.
-"Viha, kuolema, transgressio!"
---
Ryhmän Facebook-sivuilla on puhuttu polttopulloista. Ryhmän pamflettikin on väkivaltainen:
Jokainen tilanne, jossa ruumiimme kielletään ja halumme tehdään näkymättömäksi, kasvattaa vihaamme. Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat, joilla yhteiskunta palkitsee heteroseksuaalisen näytelmän näyttelijät!
--Kuolema heterokulttuurille!
Tänään Akuliinalla menee surkeaakin surkeammin. Vihaajamme on nykyään täysin reaalimaailmasta syrjäytynyt vailla mahdollisuuksia rehellisiin yhteiskunnallisiin kontakteihin. Hän vaikuttaakin enää lähinnä epämääräisissä hämäräliikkeissä kuten ns. HS-Raadissa.
Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus on kutsunut koolle joukon suomalaisen kulttuuri-, tiede- ja mediamaailman vaikuttajia.
Tuota alemmas ei voi vajota!

2 kommenttia:

  1. Tähän pätee sama kuin vasemmiston touhuihin yleensä. Ei se ole vihaa silloin, kun me sitä tehdään.

    VastaaPoista
  2. Tässä on Totuudesta todellinen herkkupala pääkirjoitussivulta. Teresa Haukkala -niminen kirjoittaja käsittelee hiilen talteenoton riskejä varsin "asiantuntevasti".

    Kirjoittajan profiili löytyy täältä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!