tiistaina, heinäkuuta 10, 2007

Kesäuutisia ilmastosta

Ennätyskylmän Australian kesäkuun jälkeen tulee iloisia lumiuutisia Etelä-Amerikasta: Buenos Airesissa sai kaivaa sukset esiin 89 vuoden odotuksen jälkeen. Toivottavasti perheongelmien kanssa taisteleva Al Gore saa tästä lapsille iloisesta asiasta edes vähän lohtua hänen järkkäämien konserttienkin kärsittyä katsojajapuutteesta, mm. Etelä-Afrikassa lähinnä kylmän sään takia, tosin pahantahtoisilla kolumnisteillakin oli sormensa pelissä: It's Live Earth Versus Africa. Iloisena lisäuutisena Alille tiedelehti Science kertoo, ettei Grönlanti, vastoin Alin pelkoja, sulanutkaan Eem-interglasiaalin aikana vaikka silloin oli jopa viisi astetta nykyistä lämpimämpää. Jääkarhut liukastelivat silloinkin jäätiköillä, ja ennenkaikkea New York tulevaisuudessa siis tuskin hukkuu Grönlannin sulamisvesiin, kuten Al on esittänyt, vaikka se katastrofaalinen yli kahden asteen lämmönnousu tulisikin.

Näissä Keisarin tasavallan hienoissa lomasäissä on hyvää aikaa surffailla tietokoneen ääressä. Lukuvinkkeinä Pikkupoika tarjoaa The Great Global Warming Swindle- dokumentin tietopakettia linkkeineeen, Warren Meyerin kirjaa A Skeptical Layman's Guide to Anthropogenic Global Warming (hat tip: Samuli P) sekä toisella kotimaisella Magnus Hagelstamin kirjaa Miljörörelsen och FNs UNEP - Klimatalarmismen i perspektiv. Varsinaisena kesäjärkytyksenä Pikkupojan korviin on kantaunut villiä huhua, että Tasavaltaan olisi perusteilla ilmastokerettiläinen yhdistys... tästä lisää kun asia on ajankohtainen!

[Lisäys 12.7.: Piikkinä Puolueen tiedotuksen ytimessä toimiva Juha-Pekka Tikka hyökkää päivän Ilta-Totuudessa Puolueen ilmastototuutta vastaan kolumnissaan Lämmön puute (ainoastaan paperiversio), jossa mm. linkittää Pikkupojallekin entuudestaan tuntemattomaan Are there any signs of the socalled global warming in Helsinki, Finland, in 1829-2006?-tutkielmaan. Juha-Pekka lienee maailman uhanalaisin tikka ja onkin listattu ainoana yksilönä TundraTabloidsin "maailman lyhin lista"-sarjassa kilpailevaan Fair Journalist-kategoriaan. Niklas Herlin, ho-hoi, olisiko käyttöä yhdelle äärimmäisen harvinaisen lajin edustajalle?]

[Lisäys 12.7. (2): Swindlen ohjaajan erinomainen kolumni: Hostages to a hoax.]

5 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, mutta unohdit huumorin.

    Tiedemiehet ovat nimittäin havahtuneet ongelmaan nimeltä "märehtijöiden kaasut" ja niiden merkitys ilmastonmuutoksessa.

    http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=111123

    LOL.

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Onneksi kaasuongelmaan on löytymässä ratkaisu.

    Elämä alkaa olla yhtä pahkasikaa...

    VastaaPoista
  3. Pikkupoika on ollut korvat höröllään. :) GreenFree Finland on vihdoinkin avannut nettisivunsa!

    VastaaPoista
  4. Katsotko Pikkupoika tämän
    ja kerrot mielipiteesi. Minun mielestä siinä on ihan hyvää kritiikkiä Warming Swindle Dokkarista. Haluaisin nähdä keskustelua tuosta.

    VastaaPoista
  5. Itseasiassa tuolla olikin aika paljon kommentteja linkittämästäni pätkästä.

    "I did my PhD in computational plasma physics modelling. What they say in GGWS about the inadequacy of computer models is pretty true."

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!