lauantaina, tammikuuta 23, 2010

Ilmaston lämpenemistä seuraava kylmenemisjakso

Koska uusi vuosi on alkanut ns. viileämmissä merkeissä, monen heikomman ilmastovakaumus saattaa olla koetuksella. Tällöin on hyvä tukeutua karismaattisiin Penaaleihin kaikkien harhaoppisten ajatusten karkoittamiseksi. Erinomaista uskonvahvistusta kaikille meille heikoille tarjoaakin tänään Puolueen Näköradion Helena Ala-Mettälä: Sää jatkuu kylmänä - silti ilmasto lämpenee. Kohotetaanpa yhdessä tunnelmaa:
Ilmastonmuutos ei ole hidastumassa
Sota on rauhaa!
Aikaisemmat lauhat talvet ovat antaneet vahvistusta ilmastonmuutokselle ja sen aiheuttamalle lämpenemiselle.
Vapaus on orjuutta!
Vaikka sää on ollut kylmää, ilmasto lämpenee asiantuntijoiden mukaan edelleen.
Tietämättömyys on voimaa!
Kaikki voidaan selittää Suomen ilmaston ja talvien suurella vaihtelulla.
Paitsi aikaisemmat lauhat talvet!
Kylmä sää ei ole merkki siitä, että Ilmastonmuutos [sic!] olisi hidastumassa.
Ei missään tapauksessa, vaan vanhat lämpimät säät ovat Merkki siitä, että Ilmastonmuutos on kiihtymässä!
Toisaalta vielä ei olla ilmaston lämpenemistä seuraavassa kylmenemisjakson vaiheessa.
Kylmenemisjaksossa sitten vasta lämpeneekin!

7 kommenttia:

  1. Mainio freudilainen lipsahdus taas kerran tuo Ilmastonmuutos. Linkitänpä tännekin tämän oivan Eero Paloheimon kirja-arvostelun Pasi Toiviaisen apokalyptisesta, amerikkalaisvastaisesta "Ilmastonmuutos.Nyt" -pamfletista, kun kerran teismin puolelle siirryttiin:

    Pasi Toiviainen sai herätyksensä 1988. Hän luopui arkkitehdin urastaan ja paneutui lähes 20 vuoden ajaksi ongelmaan, joka nyt on noussut jokapojan puheenaiheeksi.
    ...
    [Kirjassa] on kohta, josta pitäisi keskustella enemmän, median asenne tämän tyyppisiin [lue: ilmaston lämpenemiseen liittyviin] kysymyksiin. Se on valitettavan vastuuton. On ikävää, että näin vakavista – mahdollisimman vakavista – asioista voi sananvapauteen vedoten valistaa ihmisiä millä tavalla hyvänsä, myös tietoisesti asioita kaunistellen. Seuraukset tästä asennemuokkauksesta ovat peruuttamattomia. Maailmassa hirtetään ihmisiä paljon vähäisemmistä rikkeistä. Näistä kysymyksistä perustetaan joskus totuuskomissio, mutta silloin on liian myöhäistä.

    VastaaPoista
  2. Ilmastonvaihtelu:

    - Kyllähän Suomen ilmastoon aina mahtuu vaihtelua, Koukola toteaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos päivän nauruista.

    Tätä kommenttia on jo varovaisestoi odotettukin. Sesopii sekä tyylinsä, että sisältönsä puolesta erinomaisesti ns.viralliseksi näkemykseksi.

    VastaaPoista
  4. Onko Pikkupoika seurannut EU Referendum -blogista, kuinka IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachaurin taloudelliset kytkökset tuodaan päivänvaloon?

    Tämä yhdessä Himalajan jäätikkögaten kanssa on viemässä pohjan pois IPCC:n uskottavuudelta ja tätä kautta myös alarmismilta.

    Innokkaimmat hehkuttavat jo korttitalon lopullista romahtamista.

    Puolueen mediassa tästä ei tietysti kerrota.

    VastaaPoista
  5. Hammer, toki olen tapahtumia seurannut. Uusia paljastuksia tulee sitä tahtia, että välillä on jo vaikeuksia pysyä kärryillä :) Helpoiten tapahtumien tasalla pysyy mielestäni lukemalla WUWT:ia
    http://wattsupwiththat.com
    päivittäin, sinne linkitetään kyllä välittömästi tuoreimmat käänteet ja välillä on ihan hyviä yhteenvetojakin, esim.
    HIGHNOON for Pachauri.

    Muutoin olen sitä mieltä, että harvoin, jos koskaan, on näin isossa asiassa tapahtunut näin nopeasti näin suuri käännös kuin tässä ilmastohörhöilyssä. Parissa kuukaudessa ilmapiiri (maailmalla, ei tietenkään koske Totuutta yms.) on ihan totaalisesti muuttunut.

    Vinkkinä pari tuoretta kirjaa.

    VastaaPoista
  6. Jos tätä artikkelia on uskominen niin
    huijari-antropologi Margaret Mead on ilmastokusetuksen äiti:
    Endangered Atmosphere

    VastaaPoista
  7. Asiasta toiseen...

    Puolueen näköradiosta tulee pitkästä aikaa oikeaoppinen dokumentti Suuresta Saatanasta:

    Obamanvihaajat

    Kaikki eivät ymmärrä messiaan ihanuutta. Syynä on arvatkaa mikä?

    No rasismihan se on syynä! Rasismi johtuu äärioikeistolaisesta mediasta kuten Fox Newsistä ja radiopersoona Rush Limbaughista.

    Jos vatsa kestää, kannattaa katsoa toimittaja Pertti Pesosen matkailua Amerikassa. Kaikki tutut klisheet käydään läpi.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!